lauantai 28. toukokuuta 2016

Unohtuneet asukuvat


Bomber Gina Tricot | farkut H&M | pusero BikBok | sandaalit New Look | laukku Mango

Kuvat: Rosamaria

Sukat ja sandaalit on ehdottomasti mun yksi viimeaikaisista lemppariyhdistelmistä. Sopii niin mekkojen, farkkujen kuin hameidenkin kanssa, ja tuo asuun heti ripauksen hauskuutta, särmää sekä mielenkiintoa! Kyseessä onkin yhdistelmä, jota tullaan näkemään varmasti vielä useaan otteeseen mun asuissa tänä kesänä. :) Olin ihan unohtanut nämä melkein kaksi viikkoa sitten otetut asukuvat - ne olivat piilossa läppärilläni yhdessä kansiossa. Onneksi muistin ne nyt, kun ei ole tullut kuvattua uuttakaan materiaalia vähään aikaan.

Mulla on tällä hetkellä aikamoinen stressi päällä, kun viimeiset koulutehtävät eivät tunnu vähenevän millään, vaikka niitä kuinka yrittää tehdä eteenpäin. Kääntäisin jo tässä vaiheessa niin paljon mieluummin ajatukseni jonnekin muualle - varsinkin, kun ensi kuussa tapahtuu jotain aikas suurta, mullistavaa, suunnittelua vaativaa ja aikaa vievää. Pysykäähän linjoilla niin kuulette myöhemmin tästä jutusta lisää. :) Nyt keitän itselleni kunnon satsin päiväkahvia ja suuntaan ajatukseni semantiikan ihmeelliseen maailmaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (2)
tiistai 24. toukokuuta 2016

#summervibes


Kaikki kuvat täältä.

Nämä suorastaan kuumat päivät ovat innoittaneet mut selailemaan kesäisiä tumblr-kuvia - tässä teillekin vähän inspistä! Joko siellä on talviturkit heitetty ja ensimmäiset rusketusrajat hankittu? Oon ollut nyt viikon äidin luona, kun Sami on työreissussa. Palaan huomenna takaisin Jyväskylään, ja postaustahtikin aktivoituu varmasti sen myötä, kun pääsen taas kuvailemaan. :) Kivaa viikkoa kaikille!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (0)
torstai 19. toukokuuta 2016

White & olive green


Bomber, farkut Gina Tricot | teeppari Levis | tennarit Vagabond

En muista, koska olisin aiemmin kiljaissut kesken asukuvien ottamisen, että noniin, eiköhän tämä riitä. Näin kävi kuitenkin viime torstaina, kun kuvattiin tätä asua satamassa. Tuuli oli niin kova, että tukka meinasi ihan kirjaimellisesti irrota päästä. Turhauduin totaalisesti, kun näin jo mielessäni, kuinka kaikki kuvat olisivat epäonnistuneita pystyssä ja naamalla ja milloin missäkin sojottavien hiusten takia. Onneksi edes nämä muutamat otokset osoittautuivat julkaisukelpoisiksi, ettei kuvausreissu ollut ihan turha!

Valkoiset farkut ovat pyörineet koko kevään mielessäni, mutta jostain syystä olen jumittanut taas vähän liian pitkään vain mustissa alaosissa. Oon vähän sellaista vaatejumittaja-tyyppiä; kun löydän jotain oikein mukavaa (oli kyseessä sitten väri, malli tai materiaali) niin en haluaisi muuta enää päälleni pistääkään. Kokovalkoinen asukokonaisuus on käynyt aina ajoittan mielessäni, ja nyt kun ostin tuon coolin Leviksen teepparin, niin päätin, että kokovalkoista on päästävä viimein koittamaan. Tässä asussa Ginan vihreä bomber toi kivaa syvyyttä valkoiseen, mutta kokonaisuus säilyi silti ihanan raikkaana ja kesäisenä. Mitäs sanotte, kolahtaako?

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (4)
maanantai 16. toukokuuta 2016

Synttäriviikonloppu


"Kakskytkuus. Vuosia tulee mittariin mutta elämä maistuu koko ajan vaan paremmalta." Näin kirjoitin eilen, syntymäpäivänäni instassa selfien kuvatekstiin. Ja tottahan se on. Kenenkään muun kokemuksia ollenkaan vähättelemättä voin kertoa, että omiin 26 ikävuoteeni on mahtunut aikamoinen määrä niitä elämän varjopuolia. Syvissä vesissä on siis tosiaan tullut kahlattua ja räpiköityä ihan kunnolla. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että elämässä on myös paljon hyvää. Jollain ihmeen tuurilla oon onnistunut keräämään ympärilleni aitoja, upeita ja mahtavia ihmisiä. Sellaisia, joihin voi luottaa aina, tuli sitten vastaan mitä tahansa. Mulla on tiivis perhe, maailman paras mies ja kourallinen läheisiä ystäviä. Paljoa muuta en tarvitsekaan. Oon kiitollinen siitä, että näiden lisäksi saan toteuttaa itseäni ja osaksi myös unelmiani opintojeni ja tämän blogiharrastuksen myötä. Täällä on yks aika hiton kiitollinen mimmi.

Synttäreitä sain viettää tällä kertaa oikein kahtena päivänä - ensin lauantaina Samin kanssa, sitten sunnuntaina tyttöporukalla. Oli paljon hyvää ruokaa, herkkuja, juomaa, naurunsekaista höpöttelyä ja kevyttä oleilua. Viikonloppuna kerättyjen energioiden voimalla on hyvä pusertaa viimeiset kouluhommat kasaan ennen lomalle siirtymistä. Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille, muistakaahan nauttia arjesta! 

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (0)
tiistai 10. toukokuuta 2016

Mokkatakkimania


Takki, laukku Mango | teeppari Vila (saatu) | housut Gina Tricot | nilkkurit Vagabond

Kuvat: Noora

Rakkauteni Mangon vaatteita ja asusteita kohtaan roihuaa edelleen. Toissaviikolla tekemämme shoppailureissu Ideaparkiin oli Mangon tarjonnan osalta erinomainen - olisin voinut tyhjentää melkeinpä koko liikkeen mukaani. Lopulta onnistuin kuitenkin karsimaan lukuisista vaihtoehdoista parhaat kassalle. Mukaan tarttui tuo harmaan sävyinen mokkanahkatakki sekä hauskan mallinen tekonahkalaukku. Mulla on ollut jo pitkään ajatuksissa uuden nahkarotsin (siis esim. sellaisen mustan biker-mallisen) ostaminen, mutta olen pohtinut, osaisinko käyttää sellaista takkia enää ollenkaan. Tämä uusi mokkanahkainen ihanuus ajaa mielestäni hyvin biker-rotsin asian, mutta sopii paljon paremmin tyyliini. Olen siis enemmän kuin tyytyväinen tähän löytöön! Pakko hypettää myös hieman tuota laukkua, sillä se on ihan täydellisen kokoinen. Kuinka monet kerrat oonkaan pyöritellyt päätäni lähdön hetkellä, kun järkkäri pitäisi ottaa mukaan, mutta se ei mahdu mihinkään pienempään laukkuun. No, tähänpä laukkuun mahtuu!

Taannoinen Kultajousi Elegance -liikkeen lahjakortin arvonta on nyt suoritettu, ja olen ollut lahjakortin voittajaan yhteydessä. Kiitos kaikille osallistuneille, ja erityiskiitos kaikille gaalalookiani kehuneille - kommenttejanne oli todella mukava lukea. :) Nyt ulkoilemaan, kun aurinkokin näyttää taas paistavan muutaman rankemman sadekuuron jälkeen. Kivaa iltaa teille, palataan taas!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (4)
perjantai 6. toukokuuta 2016

Väljät linjat


Housut BikBok | teeppari Vila (saatu) | takki H&M | kengät Mango | laukku Monki

Sääntöjen mukaan pukeutuminen on tylsää. Jokainen meistä tietää varmasti ainakin jokusen "säännön" liittyen esim. vaatteiden yhdistelemiseen, vaatemalleihin, vartalotyyppeihin jne. Kuka nämä säännöt on keksinyt, ja miksi niitä pitäisi noudattaa? Jokainen tekee pukee tietysti niin kuin parhaaksi näkee, mutta itse tykkään rikkoa näitä kliseisiä rajoja aina sillon tällöin oikein kunnolla. 

Esimerkiksi perusajatus siitä, että väljän yläosan kanssa kuuluu pukea tiukka alaosa ja päin vastoin, on mielestäni ihan täyttä puppua. Tässä perjantaisessa asussani yhdistelin toisiinsa kolme hyvin väljälinjaista vaatetta, ja kokonaisuus oli oikein toimiva. Tietysti tällainen kombo saattaa näyttää jonkun silmään hyvinkin epämääräiseltä ja oudolta, mutta omasta mielestäni väljälinjaiset vaatteet tekevät kokonaisuudesta todella mielenkiintoisen. Kaiken ei tarvitse olla aina tiukkaa tai ihonmyötäistä, ei edes istuvaa. 

Tämän asun toimivuuden taustalla taitavat olla suuressa osassa nuo värit. Jos kaikki vaatteet olisivat mustia, näyttäisi kokonaisuus raskaalta ja kroppanikin venyisi varmasti usealla kilolla suuremmaksi. Käyttämäni värit saavat väljien vaatteiden linjat erottumaan paremmin, ja tuovat samalla kokonaisuuteen selkeyttä. Värit ovat siis hyvä juttu - mutta mielestäni nekin kannattaa pitää aika simppeleinä kokonaisuuden toimivuuden kannalta. Mitäs sanotte, lähtisittekö itse yhdistelemään näin väljälinjaisia vaatteita keskenään? 

Jos et ole osallistunut vielä Kultajousi Elegance -liikkeen lahjakortin arvontaan, 
käy jättämässä kommenttisi tähän postaukseen ja olet mukana arvonnassa! 
Osallistua voi vielä huomisen (lauantain) ajan.

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall
Comments (4)
keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Makkarin uusi ilme


Olenkin höpötellyt teille jo aikaisemmin meidän makkarin sisustusprojektista - tässä olisi nyt muutama detaljikuva muutoksesta. En löytänyt minkäänlaista kuvaa vanhasta sisustuksesta, mutta voin sanoa, että huone oli ennen aikas vaisun näköinen. Halusin makkariin lisää särmää ja rosoisuutta, joten Ikean valkoiset yöpöydät ja maitolasiset valaisimet saivat lähteä vaihtoon. Olin haaveillut jo kauan vanhoista viinilaatikoista yöpöytinä, ja nyt sainkin sitten viimein sellaiset meille! Olen ollut uusiin yöpöytiin todella tyytyväinen - niissä on rutkasti aitoa kulumaa ja ajan merkkejä. Tykkään myös noista metallinvärisistä seinälampuista kovasti, ne ovat samalla sekä sirot että näyttävät. Vanhat tyynynpäälliset vaihtuivat raidallisiin, ja huolella valikoidut ja kehystetyt kuvatkin saatiin viimein seinälle sängyn päätyyn. Jos jotain haluaisin makkarissa vielä muuttaa, niin vaihtaisin varmaan harmaan maton johonkin kuviolliseen. Mutta mattomuutos jääköön vielä toistaiseksi hautumaan mieleen - tällä hetkellä olen makkariin enemmän kuin tyytyväinen! Mitäs mieltä te olette tästä lopputuloksesta?

Ja hei! Vielä on muutama päivä aikaa osallistua arvontaan, josta yksi onnekas voittaa 60 euron arvoisen lahjakortin itselleen Kultajousi Elegance -liikkeeseen. Kommentoi gaala-asupostaustani, ja olet mukana arvonnassa!

facebook | instagram | bloglovin | blogit.fi | sc: juuliasall 
Comments (4)