sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Näyttävä niskanuttura & uudet hiuskorut


Muistatte varmaan, kun joku aika sitten höpöttelin teille Jyväskylän bloggaajille järjestetystä Glitter-illasta. Illan päätteeksi saadusta goodie bagista löytyi kaunis kukkapanta, joka on vilahdellut mm. juhannus-postauksessani sekä tässä asupostauksessa. Kyseiseltä illalta jäi käteen  kukkapannan lisäksi pari muutakin ihanaa hiusjuttua. Illan aikana jokaisen bloggaajan tukkaan tehtiin pikakampaukset, ja saimme pitää nuo kampaukseen käytetyt tarvikkeet itsellämme. Mulle tehdyn pikakampauksen näet tästä postauksesta.

Pikakampaukseni syntyi muhkealla niskanuttura-valkilla (ylempi kuva), ja otsalle jätettävällä kultaisella lehtikorulla (alempi kuva). Tuon valkin avulla tukkaan on helppoa ja nopeaa loihtia erilaisia muhkeita banaaninutturoita. Valkin kuminauhan ansiosta kampaus pysyy tiukkana, eikä suuria pinnimääriä liiemmin tarvita. Ainoa miinuspuoli kuminauhassa on, että se täytyy tietenkin peittää aina jollain - esimerkiksi pannalla tai leteillä. Kuminauhan voi sijoittaa otsalle tai päälaelle, mutta valkkia voi tietysti käyttää ilmankin kuminauhaa niin, että kuminauha jää valkin kanssa kampauksen sisälle. 


Näiden saatujen hiustarvikkeiden lisäksi päädyin ostamaan vielä itselleni tällaisen ylläolevassa kuvassa näkyvän kauniin korupannan. Ihastuin pantaan ihan täysillä, se oli vain pakko saada! Hintakaan ei ollut ollenkaan huono - muistaakseni koru maksoi jotain kympin luokkaa. Haaveilen jo huolettoman boheemista lainekampauksesta, jonka tämä hiuskoru pääsee kruunaamaan. Näiden tarvikkeiden avulla saa loihdittua kyllä kauniita kampauksia vaikkapa kesän juhliin. Oletteko te innostuneet hiuskoruista?

Kampaukset & kampauskuvat Anni / A piece of inspiration

Comments (8)
perjantai 26. kesäkuuta 2015

Villejä lupiineja


dress hm | shirt stradivarius | shoes even&odd | bag bikbok

Heippa, ja aurinkoiset terkut täältä Nauvosta Kirjoittelinkin jo alkuviikolla, että tullaan mökkeilemään tänne viikonlopuksi. Alunperin tarkoitus oli reissata vasta tänään, mutta koska asia oli kaikkien osapuolten suhteen ok, päätettiin ajella saaristoon jo hyvissä ajoin eilen. Näin viikonloppu muuttui kertaheitolla hieman pidemmäksi. :) 

Tällaisessa rennossa asustuksessa vietin eilisen automatkamme. Nuo uudet sandaalit pääsivät heti tositoimiin - ja täytyy kyllä sanoa, etten voisi olla tyytyväisempi niihin. Valkoiset sandaalit tuovat kyllä todella kivaa (ja kaivattua) vaihtelua niihin ainaisiin mustiin kenkiini. Mutta nyt höpöttelyt sikseen; suljen läppärin ja lähden viettämään rentoa mökkielämää. :) Mulla on yksi hius-aiheinen postaus jemmassa viikonlopulle, julkaisen sen tässä jossain vaiheessa! Palataan

Comments (8)
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Ne parhaat kesäkengät


Nyörisandaalit New Look
Remmisandaalit Even&Odd

Sisäinen kenkä-addiktini pääsi tässä yhtenä iltana oikein kunnolla valloilleen, kun selailin Zalandon kenkävalikoimia. Olisin voinut tilata about kymmenet eri kenkäparit. Onneksi päädyin lopulta tilaamaan kuitenkin vain kahdet, heh. Jos totta puhutaan, nämä kengät tulivat kyllä tarpeeseen, sillä kenkäkaappini tuntuu ammottavan tyhjyyttään. Nekin kesäkengät, joita kaapistani löytyy, ovat kaikki mustia. Onneksi nyt meikäläisenkin tassut saavat hieman väriä! Olin etsiskellyt valkoisia remmisandaaleita jo pitkään, joten oli todella mukava, kun nämä Even&Odd-merkin yksilöt sattuivat viimein kohdalle. Nyörillisistä kengistä en ollut puolestaan haaveillut etukäteen sen kummemmin, mutta ihastuin näihin ruskeisiin kaunokaisiin niin kovaa, etten voinut jättää niitä tilaamatta. :) Nyt vaan odottelemaan niitä kauan kaivattuja kesäkelejä. Kunpa aurinkoisen sään tilaaminen olisi yhtä helppoa kuin uusien kenkien tilaaminen...

Comments (6)
maanantai 22. kesäkuuta 2015

Midsummer


Heipparallaa! Täällä ollaan, linjoilla taas. :) Juhannukseemme kuului perinteisesti tänäkin vuonna muun muassa mökkeilyä, hyvää ruokaa, saunomista, vuoroin paljussa ja järvessä lillumista (talviturkki tuli tosiaan heitettyä, hyrrrr), ystäviä, avotulen ääressä lämmittelyä sekä kauniita auringonlaskuja. Oon tainnut mainita jo about sata kertaa aiemminkin, mutta rakastan luontoa, vesistöjen äärellä oleilua ja mökkeilyä. Sen siitä saa kun on kasvanut järven rannalla - jo pelkkä liplattavan veden katselu on mulle aina jotenkin todella rauhoittava ja voimaannuttava kokemus, kerta toisensa jälkeen. Onneksi muutaman kotoilupäivän jälkeen päästään taas tositoimiin, kun suunnataan perjantaina auton nokka kohti Nauvoa! Edessä on jälleen jokakesäinen mökkeilyreissu muutaman ystäväpariskuntamme voimin. Viikonloppua odotellessa. :) Aurinkoista uutta viikkoa teille kaikille!

Comments (11)
perjantai 19. kesäkuuta 2015

Kevään ja alkukesän asut


Tarkoituksenani oli koota kaikki alkuvuoden asut yhteen, mutta lopulta päätin kuitenkin jättää talven asut kokonaan pois laskuista - ne kun tuskin inspiroivat ketään tähän aikaan vuodesta. :) Tässä siis kevään ja alkukesän asukokonaisuuteni! Kertokaahan, mitkä näistä ovat teidän lemppareitanne? Omia suosikkejani taitavat olla asut 2, 6 ja 10. Hauska muuten huomata, kuinka paljon pukeutuminen onkaan pyörinyt samojen vaatteiden ja asusteiden ympärillä. Tämän koosteen myötä toivottelen teille kaikille oikein ihanaa, rentouttavaa ja iloista juhannusta Lähdemme tänään mökkeilemään, joten palaan linjoille sitten viimeistään ensi viikon alussa. :) Juhlikaahan huolella!

Comments (8)
tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tunika aluspaitana


jeans, sweatshirt, sandals h&m | tunic gina tricot | bag bikbok

Tässäpä hyvin rento ja mukava asu eiliseltä. Viime viikolla Ginan alesta tarttui mukaani tuollainen mustavalko-kuviollinen tunika. Mulla oli tunikan varalle oikeastaan ihan muita suunnitelmia, mutta minkäs teet, kun ulkona on koleaa, märkää ja tuulista. Päätin kuroa tunikan lyhyemmäksi ohuella vyöllä, ja pukea sen farkkujen sekä kollaripuseron kanssa. Näin arkinen ja tylsä tavallinen kombo sai aivan uudenlaisen ilmeen - ja samalla tunikakin löysi uuden käyttötarkoituksen. Mitäs olette mieltä; voisitteko kuvitella pukeutuvanne tällaiseen yhdistelmään?

Iloista tiistaita just sulle

Comments (4)
lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesän to do -lista



Blogeissa on näkynyt taas paljon bucket list-tyyppisiä postauksia, ja niitä on ollut sen verran mukava lueskella, että päätin koota myös oman to do -listani. Ajattelin, että kesän lopulla tähän listaan voisi sitten palata uudemman kerran, ja tsekkailla vähän tarkemmin, mitä kaikkea kesän aikana on tullutkaan touhuttua. :) Miltäs kuulostaa? Nämä postauksen kuvat on muuten peräisin meidän tämän kesän ensimmäiseltä rantareissulta. Etsittiin Samin kanssa syrjäinen kallioranta, syötiin marjoja ja lakuja, nautittiin auringosta ja katseltiin kun Frida temmelsi järvessä. Toivottavasti pian pääsisi jo kunnolla biitsille! No, pidemmittä höpinöittä, tässä mun to do -listani. Onko sulla suunnitelmissa samanlaisia juttuja?




Ihanaaa viikonloppua kaikille!

Comments (8)
torstai 11. kesäkuuta 2015

All those shades of grey


tee bikbok | clutch pieces | others h&m

Huh, vihdoin koneen äärellä! Meillä oli koko eilispäivän netti poikki, joten piti kerrankin keksiä oikein väkisin jotain muuta, nöräilystä poikkeavaa, tekemistä. En koe, että olisin mitenkään riippuvainen Internetistä, mutta kummasti sitä vaan tuntee olonsa jotenkin todella orvoksi, kun nettiyhteys ei yhtäkkiä pelaakaan totuttuun tapaan. Onneksi yhteyden viat on nyt korjattu, ja pääsen postailemaan viimein teille nämä eilisen asukuvat. :)

Tuntuu vähän hölmöltä kehua omia kuvia, mutta jostain syystä tykkään näistä otoksista tosi paljon. Tuo portaikko on ollut syksystä asti yksi mun lempikuvauspaikoista, mutta nyt näihin kuviin tallentui jotenkin aivan erilainen tunnelma kuin syksyllä tai talvella - kiitos tuon taustalla kirjavana rehottavan nurmialueen. Hauskaa vastapainoa kiviportaille ja harmaaansävyiselle asukokonaisuudelle!

Mulla on ollut nyt jo useampana päivänä pää vähän sekaisin kesävaatteiden takia. Tuntuu, että suuri osa mun edellisvuosien kesävaatteista ei sovi enää tässä vaiheessa kauhean hyvin mun tyyliin, ja oonkin koittanut pohtia kuumeisesti, millaisia vaatteita ostaisin vanhojen tilalle. Pyörähdettiin eilen kaupungilla, mutta homma meni mun osalta juuri niinkuin edellisilläkin shoppailukerroilla - yksikään vaate ei tunnu ostamisen arvoiselta, mikään ei inspiroi eikä herätä sellaista pakko saada -fiilistä. Samin mukaan musta on tullut todella kranttu vaatteiden suhteen. Pikkuhiljaa oon kallistumassa itsekin kyseisen selityksen suuntaan. Toisaalta on ihan hyväkin, ettei tule hamstrattua kaappeihin liikaa turhaa kampetta. Mutta silti ottaa jotenkin päähän. Onneksi tämä mun kesävaatekriisi laantui hieman, kun onnistuin nappaamaan itselleni eilen alkaneesta hm.comin alesta kaksi sellaista hametta, joita olin ihastellut sivustolla jo pitkään täysihintaisina. Kesä (ja mun kesävaatekaappi) on ehkä sittenkin pelastettu! Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että nuo hameet on sopivia. :) Ihanaa torstaita kaikille teille

Comments (16)
maanantai 8. kesäkuuta 2015

Parvekehaaveita


Loput Ikeasta.

Kuten tikashylly-postauksessani kerroinkin, on meidän parvekkeen sisustus edelleen ihan alkutekijöissään. Ollaan tosiaan asuttu tässä kämpässä elokuusta lähtien, ja syksyllä kaikki muu sisustaminen meni luonnollisesti parvekkeen laittamisen edelle. Tarkoituksenani oli päästä parvekkeen kimppuun jo aiemmin keväällä, mutta tiedättekö, mua ei ole oikein huvittanut. Meidän edellisessä asunnossa aurinko paistoi parvekkeelle koko päivän, joten partsilla tuli vietettyä lähes päivittäin aikaa auringonoton ja rentoutumisen merkeissä. Nykyiselle parvekkeellemme aurinko paistaa vain aamupäivällä, ja olen huomannut, etten ole oikein sinut tämän asian kanssa. Lisäksi parveke on vielä suoraan parkkipaikoille päin, missä kulkee ihmisiä tietysti melko usein. Myös viereisistä taloista on aika suora näköyhteys parvekkeellemme. Näiden syiden takia mulla on ollut koko parvekkeesta todella nihkeät fiilikset, ja jossain vaiheessa ajattelin, että parvekkeen laittaminen saa jäädä kokonaan. Nyt jonkin aikaa asiaa puntaroituani olen tullut siihen tulokseen, että haluan kuitenkin saada parvekkeen kuntoon - vaikkei siinä pääsekkään ottamaan aurinkoa. Onhan parveke kuin yksi lisähuone, varsinkin lasitettuna. Parvekkeella on mukava vilvoitella, lukea ja istua iltaa kaveriporukalla. Ja kun parvekkeen ovi on tuuletuksen takia lähes koko kesän avoinna, on tietysti mukavaa, että parveke on siistissä kunnossa ja kodin sisustuksen mukainen.

Hahmottelin kollaasiin hieman suuntaa omille haaveilleni parvekkeen sisustamista koskien. Parvekkeemme lattia on ankeaa betonia, joten haluaisin kovasti tuollaisen kauniin ritilä-systeemin peittämään sitä. Parvekkeemme on kuitenkin aikas iso, joten sen laatoittaminen ko. palasilla tulisi todella kalliiksi - siksipä me puntaroidaankin vielä erilaisia vaihtoehtoja. Koska parvekkeemme on tosiaan melko näkyvällä paikalla, haluaisin ainakin toiselle puolelle parvekkeen lasituksia jonkinlaiset verhot suojaksi. Parvekkeen verhoista mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista tietämystä, joten kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne - millaisiin verhoratkaisuihin te olette päätyneet omien parvekkeidenne kohdalla? 

Olen todella ihastunut tuohon Ikean kahdenistuttavaan valkoiseen penkkiin, ja se onkin tällä hetkellä ykkösenä hankintalistallamme. Olen ollut alusta alkaen sillä linjalla, etten halua parvekkeellemme mitään tylsää "kaksi heppoista tuolia ja yksi pieni pöytä" -ratkaisua, joten siinäkin mielessä tämä penkki olisi oikein sopiva. Jokin pöytätasokin olisi kuitenkin hyvä olla, ja sellaisen etsintä on hieman vielä vaiheessa. Tuollainen kuvassa näkyvä tarjotinpöytä olisi aika söpö, mutta mietin, sopisiko se hyvin penkin kanssa?

No, tässäpä kai ne parvekesisustamisen suurimmat dilemmat. Lisäksi haluaisin tietysti parvekkeelle hieman tyynyjä ja viltin vilpoisia iltoja varten, paljon kukkia ja jokusia koriste-esineitä. Miltäs kuulostaa? Joko teillä on parvekkeet kunnossa kesää varten?

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Comments (4)
perjantai 5. kesäkuuta 2015

Valkeita ruusuja hiuksissa


tee bikbok | shirt stradivarius | jeans cubus | sandals h&m | flowerband glitter


Aamupäivällä paistoi kauniisti aurinko, joten päätin lähteä ulos uudessa teepparissa, joka löytyi pari päivää sitten BikBokin alerekistä about seitsemällä eurolla. Onneksi tajusin ottaa sentään takin mukaani, sillä sää muuttui hyvin nopeasti sateiseksi - ja sellaisena se onkin sitten pysynyt koko lopupäivän. Buuuu. No, mutta edes sade ei pysty lannistamaan, kun hiuksissa on kauniita, valkeita ruusuja. Tuo kukkapanta löytyi tiistaisesta Glitterin bloggaajaillasta saadusta goodiebagista - niin ihana yllätys! Kukkapannat ovat näin kesää vasten todella kiva lisä asuihin ja erilaisiin kampauksiin. Tämä valkoinen ruusupanta on juuri omaan makuuni - sopii mielestäni täydellisesti revityn denimin ja räväkän ruutukuosin pariksi, tuomaan asuun kontrastia. Mitäs siellä tykätään asusta? Entä kukkapannat, kolahtaako? :) 

Aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Comments (20)
torstai 4. kesäkuuta 2015

Makea ja värikäs Glitterin bloggaajailta



Kuten jo eilen mainitsin, tiistaina vietettiin ensimmäistä Glitterin bloggaajailtaa täällä Jyväskylässä. Forumin uusi Vaffeli-kahvila sponssasi iltaa varten herkut - jotka olivat muuten ihan järkyttävän hyviä. Tuo suklaamuffinsi suorastaan räjäytti mun tajunnan! Herkuttelun lisäksi ohjelmassa oli Glitterin tuotteisiin tutustumista, pikakampausten tekoa ja muiden bloggaajien sekä ihanan henkilökunnan kanssa jutustelua. Tykkäsin todella paljon tuosta kampauksesta, joka mulle tehtiin, ja sain myös rutkasti uusia ideoita kesäkampauksia varten. Kiikutinkin kotiin muutaman todella kauniin hiuskorun/pannan - niistä ajattelin postailla teille tarkemmin tässä lähipäivinä. Tarkoitus kun olisi jakaa ideoita myös teille sinne ruutujen toiselle puolelle. :) Kiitos vielä kerran illasta Glitterin henkilökunnalle. Aivan mahtavaa, että täällä Jyväskylässäkin järjestetään tällaisia bloggaajatapahtumia!

Ps. Blogiani voi seurata nyt myös blogit.fi ja blogipolku -sivustojen kautta! 

Comments (14)